Pianoviikko

Perinteinen Meilahden yläasteen Piano-viikko vietettiin viikolla 13. Koulun omat oppilaat viihdyttivät muita koululaisia kymmenen välitunnilla pianomusiikilla. Ohjelmisto oli monipuolista ja esitykset vetivät kuulijoita puoleensa koulun A-aulassa. Välitunneilla esiintyi useampi oppilas kerrallaan, koska vapaaehtoisia ilmaantui useita. Muusikkoina toimivat: Olga Alova, Huanran Zheng, Yang Zhe, Honey La, Viola Pellei, Jona Avela, Addison Evans.

Kuvassa: Huanran Zheng ja Jona Avela

Tutustumisretkiä Oodiin

Monet Meikun luokat pääsivät kevätpuolella tutustumaan upeaan, uuteen keskustakirjasto Oodiin. Tammikuun lopussa 8D-luokka lähti Oodiin palauttamaan kirjoja sekä tutkimaan, olivatko hyllyt tosiaan niin tyhjät, kuin uutisissa kerrottiin. Iloksemme löysimme hyllyistä myös lainattavaa.

Ystävänpäivä

Ystävänpäivää vietettiin Meikussa 14.2. Kahdeksansien luokkien tukioppilaat ja musiikki-ilmaisun valinnaiskurssin oppilaat vastasivat ohjelmasta, johon kuuluivat nimien kerääminen pahvista leikattuihin sydämiin, musiikkiesitys sekä buffetti. Oppilaat, jotka saivat kerättyä sydämeensä paljon nimiä, osallistuivat arvontaan, jonka palkinnot olivat vanhempainyhdistyksen rahoittamia.

Talviliikuntapäivä 7.2.2019

Monenlaista aktiviteettia oli Meikun oppilaille tarjolla talviliikuntapäivänä, torstaina 7. helmikuuta. Joukko oppilaita lähti koko päiväksi Vihtiin laskettelemaan, mutta Helsingissäkin oli tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja, kuten joogaa, taek wondoa, uintia, jousiammuntaa, seinäkiipeilyä tai trampoliineilla pomppimista.

Aamupäivän valinnaisen aktiviteetin jälkeen oppilaat kävivät koululla syömässä. Iltapäivällä oli tarjolla reipasta ulkoliikuntaa Paloheinän pulkkamäessä tai alakentän luistinradalla. Innokkaimmat pelaajat lähtivät vielä Hartwall-areenalle pelaamaan pallopelejä.

Vaikka helmikuinen räntäsade kasteli sukat, reipashenkinen liikunta sai sekä oppilaiden että opettajien posket punaisiksi, ja pulkatkin luistivat talven lumitilanteen ansiosta hyvin.

Kiinalainen uusivuosi

Kiinalainen kuukalenterivuosi vaihtui sian vuoteen 5. helmikuuta, ja Meikussa juhlittiin uudenvuoden aattoa yhteisellä päivänavauksella 4. helmikuuta. Käytäviä ja ruokalaa oli koristeltu jo edellisellä viikolla kiinanopiskelijoiden värikkäillä paperileikkaus- ja kalligrafiatöillä.

Päivänavauksessa kuultiin 9. luokan A-kiinan opiskelijoiden valmistelema tietoisku kiinalaisen uudenvuoden perinteistä, ja kiinanopiskelijat esittivät omia tulkintojaan kiinalaisista musiikkikappaleista. 9. luokan kiinanlukijoiden bändi esitti Chuanzin rock-klassikon Jinsheng yuan, ja Xing Ziqi esitti soolokappaleen Xiao qingge, ”Pieni rakkauslaulu”. Lisäksi nähtiin Katriina Kasken ja Wu Yiqiun tanssiesitys kappaleeseen Tiaoshui guniang, ”Vedenkantajaneito”. 
 
9. -luokkalaiset kiinanopiskelijat jatkoivat uuden vuoden juhlimista opintoretkellä Helsingin kaupungin kiinalaisen uudenvuoden tapahtumassa Kansalaistorilla ja keskuskirjasto Oodissa kiinalaisten herkkujen ja kulttuuriesitysten äärellä.

Kirjailija Mike Pohjola vieraana Meikussa

Kirjailija Mike Pohjola esiintyi koulumme ysiluokkalaisille tiistaina 29.1.  Hän puhui luennollaan siitä, miten kirjoittamalla voi vaikuttaa. Hänen hauskan ja havainnollisen esityksensä materiaaliin kuului esimerkiksi Putouksen sketsi, jonka syntytaustaa Pohjola valotti kuulijoilleen.

Rehtorimme Riitta Erkinjuntin läksiäiset

Perjantaina 1.2., Riitan päivänä, Meilahden yläasteellä vietettiin rehtori Riitan läksiäisjuhlia. Aamupäivän juhla oli osoitettu oppilaille ja koulun henkilökunnalle.

Tilaisuus alkoi Oskari Zhengin pianoesityksellä River Flows in You. Koskettavan musiikkiesityksen jälkeen oli vuorossa rehtorin puhe. Sen jälkeen 8DG-luokkien bändi esitti Ellinooran kappaleen Tällä kadulla. Oppilaiden puheen pitivät 9E-luokan Hanna Hyvönen ja Emil Reini.

Ennen apulaisrehtori Ulla Rönkän puhetta 9ABD-luokkien bändi saatteli Riitta-rehtoria matkaan PMMP:n Matkalaululla. Puheen jälkeen 9D:n bändi esitti vielä Kirkan kappaleen Hengaillaan.

Oppilaiden juhla päättyi Stevie Wonderin kappaleeseen Isn’t She Lovely, jonka esitti 8ABC-luokkien bändi.  Kouluruokailun yhteydessä oppilaille tarjoiltiin läksiäiskakkua.

Iltapäivän juhla oli suunnattu kutsuvieraille. Ohjelman aloitti Oskari Zhengin pianoesitys Rivel Flows in YouSen jälkeen rehtorimme Riitta piti puheen, jota seurasi 9ABD-luokkien bändin esittämä PMMP:n Matkalaulu.

Apulaisrehtori Ulla Rönkä piti puheen, johon osallistui myös koulun henkilökunta: puheen aikana jokainen koulun henkilökuntaan kuuluva ojensi Riitalle punaisen ruusun. Ruusujen jaon jälkeen sana oli vapaa; seurasi kutsuvieraiden puheita ja muisteluita Riitan pitkän työuran varrelta.

Juhlan lopuksi 8DG-luokkien bändi esitti Ellinooran kappaleen Tällä kadulla. Tämän jälkeen vieraille ja henkilökunnalle oli vielä kahvitarjoilu

Kiitollisin mielin muistamme Riitan esimerkillistä työtä Meikun koulun hyväksi ja toivomme, että hän poikkeaa usein meitä tervehtimässä!

Meilahden yläasteen joulukirkko 21.12.2018

Meilahden yläasteella hiljennyttiin joulunviettoon perinteisessä joulukirkossa perjantaina 21.12. Liturgiasta ja puheesta huolehti Pasi Riepponen, ja virret säesti urkuri Kanerva Paunio.

Joulukirkossa kuultiin myös Meilahden yläasteen musiikkiesityksiä: 7d-luokka esitti kappaleen Hiutaleet maahan leijailee jaTulkoon joulu -kappaleen esilaulajina toimi opettajien kuoro. Oppilaat lukivat jouluevankeliumin ja yhteisen esirukouksen.

Purjehdus joulumaahan

Meilahden yläasteen joulujuhlaa vietettiin torstaina 20. joulukuuta. Joulujuhla valmistettiin 8. luokkalaisten ja opettajien yhteisin voimin. Musiikista huolehtivat kahdeksannen luokan valinnaisen musiikin opiskelijat.

Juhla alkoi jouluisesti Howard David Blaken kappaleella Walking in the Air. Joulumaahan purjehdittiin Väinämöisen paprikaveneellä, jossa olivat mukana tutut satuhahmot ja muusikot, teknikot ja lopulta yhteislaulussa juhlayleisö.

8A-,B- ja C-luokkien bändi esitti Leonard Cohenin kappaleen Hallelujah. 7A-, B- ja C-luokkien rauhanjulistepalkinnot jaettiin musiikin siivittämänä.  Laulava joulupukki, joka jakoi lahjat säkistään,  saapui saapui yleisön kutsumana, ja hänet saateltiin matkaan Joulupukki-laulun sanoin.

8D- ja 8G-luokkien bändi esitti Ariana Granden kappaleen Santa Tell Me, jonka rap-osuudet oppilaat olivat itse sanoittaneet musiikintunneilla. Musiikkiesityksen jälkeen juhla huipentui liikunnalliseen yllätyspotpuriin. Olipa riemukas joulujuhla!

Salibandy-voitto opettajille

Tiistaina 18.12. pelattiin Ruskeasuon Arena Centerissä Meikun opettajien ja oppilaiden välinen perinteinen salibandy-ottelu. Opettajien mustapaitaisessa tonttulakkitiimissä pelasivat Peter Grimbergen, Hanna Toikkanen, Sanna Pakkanen, Ilari Peura, Johanna Viitala, Mateus Decat de Arruda-Cama sekä maalissa Mikko Vahteristo. Oppilaiden vihreisiin liiveihin sonnustautuneessa joukkueessa pelasi 9D:n, 9G:n, 9F.n sekä 9A:n oppilaita. Hilu Lindroos tuomaroi ottelua.

Ottelun alussa oppilaat siirtyivät 1-0 johtoon, mutta pian sen jälkeen liikunnanopettaja Peter Grimbergen tykitti pallon kaksi kertaa maaliin. Oppilaiden tasoitusmaali seurasi kuitenkin pian, joten tilanne oli 2-2, kun ottelua oli pelattu alle kymmenen minuuttia.

Pelin kulku kääntyi opettajille suotuisaksi, kun tonttutiimi siirtyi  johtoon maalein 3-2. Tämä oli jo kolmas maali Grimbergenille. Maalihana ei vieläkään ehtynyt, sillä kymmenen minuuttia myöhemmin tilanne oli opettajien hyväksi jo 5-2, kaikkien maalien tekijänä ylivoimaansa esitellyt Grimbergen.

Opettajien kuudennen maalin teki Ilari Peura. Pelin loppulukemat olivat siis 6-2 opettajien eduksi. Maalitykitys söi kuitenkin opettajien voimat, ja pelin kesto oli aiotun 30 minuutin sijaan vain 20 minuuttia.