Kategoria: Juhlat

9.-luokkalaisten kevätjuhlaa vietettiin Meikussa lauantaina 3.6. Juhla alkoi juhlavasti, kun 9. luokat tulivat saliin Jean Sibeliuksen Andante Festivon soidessa taustalla. Rehtorin puheen pitivät koulun apulaisrehtorit Tuija Heikkilä ja Mikko Vahteristo. Sen jälkeen saimme kuulla 9G-luokan musiikkilinjan yhtyeen esittävän ABBAn kappaleen Our Last Summer.

9.-luokkalaisten kevätjuhlapuheen esittivät 9A-luokan oppilaat:

“Hyvät juhlavieraat,

tervetuloa vielä meidänkin puolesta. Olemme luokalta Frida, Veikko ja Oskari. Tänään on tärkeä päivä meille kaikille, etenkin  yhdeksäsluokkalaisille, joiden pitkä peruskoulutaival tulee päätökseen. Yhdessä koimme paljon hienoja hetkiä, mutta kolmeen vuoteen on mahtunut myös hankaluuksia, Silloin opettajat ja luokkakaverit ovat olleet tärkeänä tukena.

Olemme oppineet monia tärkeitä taitoja ja useita kieliä. Minulle kielet ovat aina olleet kiinnostuksen kohde joten thank you Riikka, tack so mycket Elina, muchas gracias Jaana, xie xie Piia ja kiitos Ilmari.

Muistan vielä, kun saavuimme tänne  pieninä  ja kokemattomina, mutta olemme vain kolmessa vuodessa kasvaneet jo kypsiksi ja kokeneiksi nuoriksi. Nuoriksi, jotka uskaltavat olla omia itsejään ja uskaltavat epäonnistua. On ollut mukava huomata kehitys ja kasvu niin rinnakkaisluokkalaisissa kuin myös omissa luokkakavereissaan.

Olemme yhdessä selvinneet läpi koronavuosien, rasittavien kokeiden sekä kasvisruokapäivien. Parhaimpina muistoina minulle Meikusta jäävät varmasti etäkoulu, Hilun liikuntatunnit sekä leirikoulu Ruotsissa.

Kyllä Veikko, parhaimpina muistoina yläasteelta minulla on leirikoulumme sekä etäkoulu-aika. Lopuksi haluaisimme kiittää koulun henkilökuntaa, kouluisäntä Buranaa, koulun opettajia sekä tietysti Ullaa. Ulla, joka on aina ollut positiivinen ja luonteeltaan mukava. Hän on piristänyt oppilaitaan maanantaiaamuina ja muistuttanut, että jokainen meistä on tärkeä. Erityiskiitos myös luokanvalvojallemme Sannalle. 

Lisäksi haluamme onnitella kaikkia peruskoulunsa tänään päättäviä 9.-luokkalaisia, kun he saavuttavat ison merkkipaalun elämässään. 

Nyt on kuitenkin jäähyväisten aika, sillä kaipaamme varmasti kesälomaa enemmän kuin Petri pitkiä hiuksiaan. 

Kiitos, anteeksi ja hyvää kesää!”

Oppilaiden puheen jälkeen luokanohjaajat ojensivat kaikkille 9.-luokkalaisille ruusun. Sen jälkeen kuulimme taas ABBAa, kun 8E-luokan musiikkilinjan yhtye esitti kappaleen Slipping Through My Fingers. Juhla päättyi yhdessä laulettuun Suvivirteen.

Itsenäisyysjuhlia vietettiin koulussamme maanantaina 5. joulukuuta. Ohjelmassa oli lippukulkue, juhlallista musiikkia sekä rehtorin itsenäisyyspäivän puhe, joka on luettavissa myös Wilmassa:

Hyvä juhlayleisö, hyvät meikkulaiset,

Suomi täyttää huomenna 6. joulukuuta 105 vuotta. Tämä on kolmas kerta, kun aloitan itsenäisyyspäiväpuheen sanomalla, että elämme poikkeuksellista aikaa, että kohdallemme on osunut kokemuksia ja tapahtumia, jotka muuttavat maailmaa. Elämme aikaa, jonka tulemme muistamaan.

Koronapandemia jatkuu kolmatta vuotta, Euroopassa on meneillään suurin sota sitten toisen maailmansodan, ja talvella meitä voi kohdata sähköpula, joka uhkaa vaikuttaa myös koulun toimintaan. Koemme turvattomuutta asioiden edessä, joille emme voi mitään.

Kun juhlan aluksi Oskari Niva, airuenaan Douna Chicko ja Konsta Kock, kantoi lipun juhlaan, kuulimme Erkki Melartinin sävellyksen Leivo Meilahden yläasteen orkesterin esittämänä. Leivo on alun perin sävelletty 1920-luvulla Aleksanteri Rahkosen runon tekstiin. Leivo-runo kertoo linnusta, joka aina vain lentää Suomeen keväisin. Leivo jättää lämpimän maan palatakseen kotiin Suomeen, koska missään muualla se ei voi olla yhtä onnellinen.

Suomen itsenäisyysjulistus vuodelta 1917 alkaa näin:

Suomen eduskunta on 15.11.1917, nojaten maan hallitusmuodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi, sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat, että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapauden kaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.

105 vuotta sitten kirjoitettu julistus on yhä ajankohtainen. Suomi on 105 itsenäisen vuotensa aikana kehittynyt pienestä ja köyhästä maasta, jonka koulutustaso oli alhainen ja jossa kaikki eivät päässeet kouluun, yhdeksi maailman onnellisimmista ja vauraimmista maista. Suomi on pieni pohjoinen maa, joka on aina halunnut tarjota kaikille mahdollisuuden pyrkiä parempaan elämään. Tämän ajattelun ytimenä on se, että kaikki on pidettävä mukana, että meidän tulee kohdella toisiamme hyvin ja kantaa vastuuta toinen toisistamme.

Toisen maailmansodan, talvi- ja jatkosodan, tärkein opetus suomalaisille on ollut rauhan arvostaminen, yhteistyöhön pyrkiminen ja oikeudenmukaisuuden korostaminen. Sota on kuluneen vuoden aikana siirtynyt vanhojen ihmisten ja meitä edeltäneiden sukupolvien kipeistä muistoista osaksi tämän päivän todellisuutta. Suomi on liittymässä puolustusliitto NATOn jäseneksi, mikä toivon mukaan osaltaan lisää turvallisuuden tunnettamme tässä epävarmassa maailmassa. Tänä itsenäisyyspäivänä tunnemme syvää myötätuntoa Ukrainaa ja ukrainalaisia kohtaan. Toivomme, että Ukrainan sota päättyy pian ja ukrainalaiset saavat taas elää tavallista eurooppalaista arkea.

Kun vielä mietimme kotiplaneettaamme ja menossa olevaa ilmastonmuutosta, niin juuri nyt tarvitsemme toivoa, valoa ja uskoa tulevaisuuteen. On tärkeää uskoa, että kyllä tästä selvitään, kaikki järjestyy – koska kyllä tästä selvitään, on ennenkin selviydytty. Ihmiskunta on kekseliäs, ja uskon, että myös monet teistä oppilaista tulevat tekemään elämäntyönsä uusiutuvien energioiden, elonkirjon lisäämisen ja vaikkapa uudenlaisen ruuantuotannon parissa.

Ilmastotekojen lisäksi tarvitaan hyvän edistämisen kulttuuria, jota me kaikki voimme omassa koulussamme toteuttaa. Meidän koulussamme voidaan hyvin,

• kun kaikki kohtelevat toisiaan hyvin
• kun kukaan ei puhu pahaa kenestäkään selän takana
• kun tervehdimme toisiamme
• kun otamme kaikki mukaan
• kun kukaan ei syrji ketään
• kun olemme joka päivä ystävällisiä toisillemme

Kuvitelkaa, miten paljon paremman maailman saamme yhdessä aikaiseksi. Pienistä teoista, pienistä asioista, tulee suuria tekoja ja suuria asioita, kun me kaikki osallistumme.

105 vuodessa tapahtunut paljon. Olemme nyt vahvasti eurooppalaisia, olemme edelleen sitkeitä suomalaisia, olemme sivistyneitä helsinkiläisiä ja ennen kaikkea, tässä ja tänään, olemme ylpeitä meikkulaisia.

Hyvät oppilaat, opettajat ja talon henkilökunta, toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää itsenäisessä Suomessa 2022!

Ulla Rönkä, rehtori

Lucian päivän juhlassa 13.12. olivat mukana alueen kielikylpyoppilaat (yläaste, ala-aste ja päiväkoti). Lucia-kulkue kiersi luokissa ja ruokalassa aamupäivällä.

Hyvät oppilaat, hyvät opettajat ja koko koulun väki!

Mitä ikinä ajattelimme tulevasta kouluvuodesta syksyllä, kun koulu alkoi, emme ainakaan tätä. Olemme täällä lähes tyhjässä salissa. En onneksi ole yksin, meitä on täällä Mikko, Tuija, Aleksi, Laura, Mimmi-Maija, Hilkka, Kaisu, Pekka, Oskari ja 7F, mutta kovin autiolta täällä näyttää ilman teitä. Olen kuitenkin kiitollinen, että saamme kuitenkin viettää tämän hetken yhdessä.

Olemme kaikki yllättäen joutuneet tilanteeseen, jollaista emme olisi uskoneet kokevamme ja jolle emme voi mitään. Tämä historiallinen kevät on meille kaikille yhteinen kokemus, ja samalla se on jokaiselle oma. Korona, samoin kuin historian tapahtumat yleensä, kohtelee meistä jokaista eri tavalla eri puolella maailmaa, eri puolella Suomea, eri puolella Helsinkiä, eri kodeissa täällä Meilahdessa ja muualla. Olemme monesti tänä keväänä olleet yksin oman kriisimme keskellä. Samalla olemme huomanneet, että tarvitsemme muita ihmisiä, tarvitsemme yhteisöä voidaksemme hyvin ja voidaksemme ylipäänsä elää. Yhteisö rakentuu meistä yksilöistä, ja jokaisella yksilön jäsenellä on vastuu yhteisön hengestä ja siitä, minkälaista yhteisössä on elää

Tänä keväänä olemme saaneet huomata, että salaperäinen Meikun henki on olemassa, se elää ja voi hyvin. Toisen ihmisen ymmärtämiseen ja auttamiseen tarvitaan empatiaa, kykyä asettua toisen nahkoihin ja kykyä kunnioittaa ja arvostaa toista. Toivon, että olette kaikki saaneet tänä keväänä, tai ainakin viimeistään lähiopetukseen palattua, kokemuksen siitä, miten yhteisön henki vaikuttaa meissä kaikissa. Samalla saimme kokea, mitä tarkoittaa lukuvuoden teemamme oppimaan oppiminen ihan käytännössä.

Kevääseen liittyy aina paljon iloa ja toivoa, mutta myös haikeutta ja luopumista. Koulumme valmistavan luokan opettaja Taija Linnankivi ja koulukuraattori Kaisu Kilponen siirtyvät eläkkeelle syksyllä. Kaisu ja Taija, mitä me teemme ilman teitä ja teidän kokemustanne? Lähtönne jättää jälkeensä suuren aukon tiedossa, taidossa ja osaamisessa. Toivotamme teille joka tapauksessa ihania vuosia uudessa vapaassa elämässänne. Kiitos, Taija, ja kiitos, Kaisu, ihan kaikesta!

Hyvät opettajat, ja koko Meikun henkilökunta, tänä keväänä meistä tuli oppilaita. Jouduimme opettelemaan kokonaan uudenlaisen tavan opettaa ja ohjata oppimista. Oppimaan kahdessa päivässä erilaisten alustojen ja järjestelmien käytön ja välillä olemaan työssä lähes kellon ympäri. Samaan aikaan työstämme jäi puuttumaan tärkein: oppilas, reaaliaikainen fyysinen kohtaaminen, oppilaan ilmeet, eleet ja läsnäolo. Kukaan meistä ei ollut kokenut tällaista aikaisemmin aikakaan tässä mitassa. Näytitte myös oppilaillemme, miten tärkeitä ovat sopeutumistaito ja kyky muuntautumiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kiitän teitä kaikesta sydämestäni tämän lukuvuoden työstä.

Hyvät seitsemäsluokkalaiset, toivon, että muistatte ensimmäisestä yläasteen vuodestanne muutakin kuin koronan. Toivon, että muistatte luokkakaverit, opettajat ja koulun hengen. Kun tulitte takaisin etäopetusjaksolta, hämmästyimme, miten paljon olette aikuistuneet. Näytätte jo ihan kasiluokkalaisilta.

Hyvät kahdeksasluokkalaiset, olette pian koulun vanhimpia ja viisaimpia. Teistä nuoremmat oppilaat ottavat esimerkkiä, ja olen varma, että olette siinä asiassa luottamuksen arvoisia.

Hyvät yhdeksäsluokkalaiset, te olette tämän kevään sankareita, jokainen teistä. Olette käyneet peruskoulua yhdeksän vuotta. Se on siis 81 kuukautta, 1710 päivää ja oppitunteina noin 10 260 tuntia. Huomenna saatte kauan odotetun päättötodistuksen, pääsylippunne uuteen elämänvaiheeseen. Jokaisella päättötodistuksella on oma historiansa, ja erityisesti tänä keväänä se on kertomus sinnikkyydestä, sopeutumisesta, työstä, toivosta ja unelmista. Kevään paineet ovat ohi, ja on juhlan aika.

Me luovumme teistä haikeina, mutta hyvin ylpeinä. Ette ehkä itsekään täysin muista sitä ihmistä, joka aloitti Meilahden yläasteella 10.8.2017. Jatkakaa nyt matkaanne pelotta, olkaa rohkeita ja uskaltakaa kokeilla, luottaa itseenne ja siihen, että elämä kantaa. Auttakaa niitä, jotka tukea tarvitsevat, pysykää hyvissä väleissä ihmisten kanssa ja muistakaa samalla pitää huolta itsestänne. Olkaa rehellisiä ja reiluja itseänne ja muita kohtaan. Olkaa lempeitä itsellenne ja muille. Ennen kaikkea huomatkaa maailma ja ihmiset ympärillänne. Ottakaa Meilahden yläasteelta mukaan ystävyys, yhteisöllisyys ja rakkaus. Hyvät yhdeksäsluokkalaiset, olette ikuisia meikkulaisia!

Lukuvuoden työ on päätöksessä. Kiitän opettajiamme, kiitän oppilashuoltoamme, jota ilman emme pärjäisi päivääkään. Kiitän koulun henkilökuntaa tämän lukuvuoden työstä. Lämmin kiitokseni kodeille ja huoltajille arvokkaasta tuesta. Kiitän yhteistyökumppaneitamme tuesta ja yhteistyöstä. Kaikkein eniten kiitän oppilaitamme – ilman teitä ei olisi meitä, te olette koko koulutyön sielu.

Toivotan kaikille hyvää kesää ja rentouttavaa loma-aikaa! Voikaa hyvin!

Ulla Rönkä, rehtori

Hyvät yhdeksäsluokkalaiset, muut oppilaat, opettajat, rehtori ja koulun henkilökunta.

Tämä kevät on ollut hyvin poikkeuksellinen ja antanut meille jokaiselle aihetta pohtia tulevaa. Nyt on kuitenkin meidän yhdeksäsluokkalaisten aika perinteiseen tapaan katsoa taaksepäin yläasteen aikaista koulutietämme, kaikkea tapahtunutta muistellen.

Pienempinä ohitimme yläasteen aina täyttä juoksua. Se näytti silmissämme niin kovin kaukaiselta ja uhkaavalta. Hetkessä olimmekin jo kolkuttelemassa yläasteen etuoveen soveltuvuuskokeen ilmoittautumislomakkeet tärisevissä käsissämme.

Aluksi kaikki oli kauhistuttavaa. Suuret ysiluokkalaiset katsoivat vinoon ja koulu oli valtava sokkelo A- ja B-puolineen, lukuisine käytävineen ja luokkineen. Pian saimme kuitenkin tavata luokkakaverimme ja luokanohjaajamme – tämän myötä koulu alkoi tuntua vähemmän pelottavalta. Kertoessamme nimiemme alkukirjaimilla alkavia lempiasioitamme uusille tuttavuuksille, saimme ensimmäisen kosketuksen koulumme yhteisölliseen ilmapiiriin.

Aika kului kuin siivillä. Opintojen lomassa koulupäiviä värittivät onnistumiset, hillittömät naurunremakat ja ne hetket, joiden aikana tuntui kuin kaikki toivo olisi menetetty. Mitä ikinä sydämellämme olikaan, saimme aina kääntyä luokanohjaajan, rehtorin ja opettajien puoleen.

Ennen kuin huomasimmekaan, olimme me jo omaksumassa asemaamme esimerkillisinä yhdeksäsluokkalaisina, joskin myös katsomassa uusia tulijoita vinoon, kuten asian kuuluu olla.

Näiden kolmen vuoden aikana olemme tavanneet ihmisiä eri taustoista ja oppineet toimimaan yhdessä ryhmänä. Samalla olemme oppineet uutta itsestämme sekä saaneet kasvaa turvallisessa ympäristössä vahvoiksi, empaattisiksi ja itsenäisiksi nuoriksi. Unohtamatta tietenkään valtavaa tiedon virtaa, jota pitkin olemme kulkeneet osaavien opettajien ohjaamina.

Tämän kevään aikana olemme kokeneet menetyksiä, epätoivoa ja turhautumista. Meidän luokkamme joutui jättämään Lontoon leirikoulun väliin, mikä aiheutti pettymyksen tunteita keskuudessamme. Näinkin epäonninen käänne antoi meille kuitenkin tilaisuuden oppia. Ja mikä olisikaan sen tärkeämpää, kuin oppiminen elämää varten; näinhän koulumme mottokin sanoo.

Kiitämme kaikkia opettajia ja oppilaita, Ulla-rehtoriamme, keittäjiä, siivoojia, kouluisäntää ja koulun muuta henkilökuntaa – kaikki te olette tehneet näistä vuosista ikimuistoisia. Suuret kiitokset myös nykyisille ja tuleville luokanohjaajille – erityisesti rakkaalle Maritalle -, sillä me jos ketkä tiedämme, mitä hommanne vaatii.

Tsemppiä tuleviin haasteisiin, ja oikein ihanaa kesää kaikille!

Mimmi-Maija Karhu ja Hilkka Räikkönen, 9B