9F:n musiikkilinjaluokan kuulumisia

Meilahden yläasteen musiikkilinjaluokka 9F pääsi kevätlukukaudella täyteen vauhtiin, kun koronarajoitukset alkoivat vihdoin hellittää. Luokka pääsi tutustumaan kaupungin kulttuuripalatsiin, Musiikkitaloon. Ohjattu kierros raotti ovea Musiikkitalon syövereihin ja pääsimme luokan kanssa tutustumaan konserttitalon lukuisiin eri tiloihin. Yksi hienoimmista hetkistä oli, kun pääsimme kuuntelemaan muusikoiden harjoituksia ison konserttisalin lehtereille. Tilan kehuttu akustiikka kuulosti lumoavalta myös yläkatsomon korkeuksissa. 

Koska kyseessä on 9F:n viimeinen vuosi Meilahden yläasteella, luokka pääsi luokkaretkelle Linnanmäelle. Päivä alkoi yhteisellä lounaalla keskustan ravintolassa, josta sitten lähdimme kohti huvipuistoa. Sää ja tunnelma olivat mitä parhaimpia, kun luokka pääsi vapaasti nauttimaan Lintsin laitteista. Mukana matkassa olivat myös luokan tilaamat luokkasormukset, joiden kaiverrus muistuttaa kymmenen vuoden päähän sovitusta tapaamisesta.

Aleksi Vasko