Taidetestaajat Hämeenlinnassa ja EMMAssa

Tänä syksynä Meikun kahdeksasluokkalaiset tekivät kaksi Taidetestaajat-vierailua. Lokakuun alussa oli kaikkien kasien yhteinen retki Hämeenlinnaan. Marraskuussa kasiluokkalaiset kävivät Espoon EMMAssa kolmena peräkkäisenä torstaina, kaksi luokkaa kerrallaan.

 

Taidetestaajat Hämeenlinnassa 3.10.2018

Kaikki 8.-luokkalaiset kävivät katsomassa Hämeenlinnassa Kill Carmen -näytelmän Hämeenlinnassa, joka oli osa Taidetestaajat-projektia. Näytelmä herätti erilaisia tunteita ja mielipiteitä, joista saimme myös kuulla esityksen jälkeen muilta oppilailta.

Kill Carmenin päähenkilö Carmen on itsenäinen nainen, jota miehet ja yhteiskunta yrittävät alistaa. Näytelmän tarina kertoo itsenäisyydestä, urheudesta ja siitä, ettei ikinä saa luovuttaa. Tarina perustuu Prosper Mériméen novelliin Carmen ja Georges Bizet’n samannimiseen oopperaan. Tarinaan kuuluu myös härkätaistelija Don José, jota näytelmän muusikot esittivät. Espanjalaistyylinen musiikki antoi näytelmään elävyyttä ja intohimoa.

Mielestämme näytelmä oli inspiroiva ja koskettava. Esityksen flamenco-tanssi ja rytmikäs musiikki tekivät tunnelmasta jännittävän ja loivat espanjalaistyylisen ilmapiirin. Näyttelijöistä huomasi sen, että he tekevät työtään koko sydämellään ja antavat kaikkensa lavalla. Oli myös mukavaa, että näytelmän loputtua esityksen suunnittelijat tulivat selventämään, mitä esityksessä tapahtui ja kysyivät yleisöltä mielipiteitä.

Emme pitäneet siitä, että näytelmässä oli liian paljon erotiikkaa. Espanjalaiseen tyyliin ja flamenco-tanssiin kuuluu kuitenkin tietynlainen eroottisuus pienissä määrin, mutta suurin osa kahdeksasluokkalaisista eivät ehkä osanneet ymmärtää, että sen oli tarkoitus olla osa näytelmää. Kuulimme monilta oppilailta, että se teki näytelmästä hieman kiusallisen, joten mielestämme näytelmä sopisi paremmin vanhemmille katsojille. Joissain kohtauksissa näytelmä tuntui myös vähän itseään toistavalta.

Kill Carmen oli kuitenkin mahtava kokemus, ja haluamme kiittää kaikkia jotka järjestivät tämän tapahtuman meille. Näytelmän ansiosta opimme ymmärtämään taidetta eri tavalla, ja näkemään siitä eri puolia. Olisi mukavaa, jos yläasteikäisille järjestettäisiin enemmän taidevierailuja, ja toivomme, että muutkin oppilaat nauttivat Kill Carmenista.

 

Taidetestaajat EMMAssa

Olimme Taidetestaajat-tapahtumassa Espoon nykytaiteenmuseo Emmassa  15.11.2018. Matkustimme bussilla ja kävelimme Tapiolan asemalta WeeGee-museokeskukseen, jossa myös Emma sijaitsee. Mukana oli meidän 8A-luokkamme lisäksi 8B-luokka.

Paikan päällä meidät vastaanottivat museon oppaat ja jakauduimme kahteen eri osaan: B-luokka meni ensin tutustumaan muihin museon teoksiin ja A-luokka tapasi taiteilija Sami Lukkarisen.

Sami Lukkarinen, meidän taiteilijakaverimme, kertoi meille hieman työskentelytavoistaan teoksensa “Jasu69” äärellä, ja saimme samalla esittää kysymyksiä.

Tämän jälkeen oli meidän ryhmämme vuoro tutustua museon teoksiin. Katsoimme ensin Hanna Saarikosken teosta, jossa taiteilija maalasi kasvojensa rajat eyelinerilla. Sitten siirryimme katsomaan peiliä, johon heijastettiin erilaisia historiallisia tapahtumia. Näimme esimerkiksi nälkää näkeviä ihmisiä Stalinin ajalta ja Hitlerin ajan juutalaisvainoja. Huone oli pimeä ja osan mielestä vähän pelottava. Kävimme myös katsomassa muitakin teoksia ja keskustelimme niistä.

Siirryimme istumaan penkeille ja jakauduimme 3-4 henkilön ryhmiin. Meille annettiin kasa kortteja, joista piti valita viisi kuvaa tiettyyn aiheeseen liittyen.

Menimme tämän jälkeen verhojen taakse piilotettuun saliin, jossa meille oli jo valmiina aseteltu säkkituoleja. Odotimme hetken B-luokan saapumista, ennen kuin Lukkarinen esitteli meille aikaisempia töitään. Saimme jälleen kysyä kysymyksiä. Lukkarinen kertoi esimerkiksi, mistä hän sai inspiraatiota tyyliinsä.

Puheen jälkeen saimme käydä syömässä. Evästauon jälkeen meille annettiin tehtäväksi valita itseämme miellyttävä valokuva netistä tai omasta puhelimesta.  Meille oli tuotu paljon erivärisiä papereita, joita repimällä piti tehdä valitun kuvan pohjalta työ Lukkarisen tyyliä mukaillen.

Kuvataideopettajamme otti töistä kuvia, joista osa on nähtävillä koulumme kuvispainotuksen Instagramissa, @meikunkuvis .

Tämän jälkeen haimme tavaramme ja lähdimme bussilla takaisin koululle.