Oppilaiden kevätjuhlapuhe

Hanna: Hyvät meikkulaiset. 

Tämä lukuvuosi Meilahden yläasteella, kuten kaikki sitä edeltäneet harvat yläastevuodet, on tullut päätökseen. Jo seitsemännellä luokalla meille kerrottiin, että aika kuluu nopeasti, mutta sen kokeminen on asia erikseen. Myös te oppilaat, jotka tänne jäätte, tulette huomaamaan sen pian. 

Maria: Pian yhdeksäsluokkalaiset pääsevät kokemaan aivan uusia haasteita, mutta myös te seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset kohtaatte omanne, joista pääsette varmasti kaikki kunnialla yli. 

Venny: Tuleville kahdeksasluokkalaisille haluaisimme sanoa, että muistakaa panostaa erityisesti oppiaineisiin, jotka loppuvat jo ensi vuoden jälkeen. 

Dunja: Muistakaa nauttia elämästä ja nuorena olosta, sillä ystävyyssuhteet ovat tärkeintä, mitä yläasteelta voi saada mukaansa. Pitäkää hauskaa ja oppikaa itsestänne, oppikaa oppimaan.

Marianna: Ja tuleville yhdeksäsluokkalaisille: Yhdeksäs luokka kuluu kaikista vuosista nopeiten. Se on aikaa oppimiselle, kuten elämäkin. Ottakaa aikaa itsellenne, mutta muistakaa silti päättöarvosanat. Toisen asteen jatkopaikan valinta on vaikeaa, mutta jokainen löytää varmasti oman paikkansa. 

Kiia: Meikussa on avoin ja positiivinen henki. Monet meistä tulivat tänne kaukaa, mutta pääsimme heti osaksi uutta koulua. Siinä auttoivat tukarit ja opettajat, sekä tietysti luokkakaverit, joihin tutustui nopeasti. Uudet nimet tulivat tutuiksi, kun niitä huudettiin täysillä koulun koripallokentällä, ja liikuntapäivänä alkoi jo saada uusia kavereita.

Maria: Uudet lukujärjestykset aiheuttivat puhetta, mutta ajan mittaan niihin tottui – kunnes uusi alkoi. Mutta seuraava lukujärjestyksemme ei ole enää Meilahden yläasteella, vaan jossakin  muualla. 

Maria: Tiet kaikkien kanssa eivät ehtineet kohdata ennen viimeisiä kuukausia, sillä aikamme täällä on ollut lyhyt.

Ani: Monia uusia ystäviä on saanut vasta äskettäin, ja yhdessä ololle jäänyt aika on ollut vähäistä, varsinkin kun osa vuodesta on vietetty etäopetuksessa. 

Kiia: Koronavirus on tuonut yllättäviä käänteitä kouluelämäämme. Se on vaikeuttanut opiskelua ja yhdessäoloa, mutta yhteistyöllä tilanne paranee varmasti. 

Venny: Kiitos siis kaikille ihanille ihmisille jotka ovat tukeneet meitä tämän kolmen vuoden aikana. 

Dunja: Kiitos koulun henkilökunta ja oppilaat. Ja kiitos meidän ihana luokka 9A. 

Kaikki: kiitos!👍👍😻😻🇬🇧🇬🇧❣️❣️💯💯😍😍💖💖😳😳🚳🚳🚸

Vanhempainyhdistyksen vuosikatsaus

Lukuvuosi aloitettiin vuosikokouksella, jossa valittiin yhdistykselle uusi hallitus. Kokous pidettiin koronan takia osittain lähi- ja osittain etäkokouksena. Lisäksi kokoonnuttiin etänä kolma kertaa.   

Lokakuussa tehostettiin jäsenmaksukampanjaa jakamalla sähköinen yhdistyksen tiedote koteihin. 

Helmikuussa vietettiin ystävänpäivää (12.2.). Roni Bäck välitti terveiset videon välityksellä ja vastaili oppilaiden ennakkoon tehtyihin kysymyksiin. (Koululla keväälle 2020 järjestetty tilaisuus peruuntui koronan takia.) Vanhmpainyhdistys toimitti koululle sydämiä, joihin oppilaat kirjoittivat jotain positiivista ystävälle. Yhdistys lahjoitti myös perinteisesti palkinnoksi leffalippuja ja lohdutusvoitoiksi suklaapusuja. 

Kevään aikana yhdistys tuki koulun toimintaa maksamalla luistinten teroituksen ja uusien luistinten hankinnan. 

Kevätjuhlissa vanhempainyhdistys jakoi yhteensä 9 stipendiä (a 50 €, 3 kpl jokaiselle luokka-asteelle) positiivisesta suhtautumisesta koulutyöhön.  

Vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Kari Castrén ja rahastonhoitajana Maija Kamenskiy,  opettajajäseninä Sirpa Nurmi ja Terhi Riikonen. 

Yhdistys kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää kesää. 

Suomen kielen tunneilla luettiin erilaisia tekstejä ja tutustuttiin mediaan

Suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineessa on vuoden aikana luettu ahkerasti, kirjoitettu vaihtelevia tekstejä ja tutustuttu mediaan. 

Vuonna 2020 kahdeksannen luokan oppilaat Malin Lehtonen ja Minttuliina Karhu osallistuivat Äidinkielen opettajain liiton Nuori Aleksis –kirjaraatiin, jossa kumpikin luki vähintään 15 hiljattain ilmestynyttä nuorten kirjaa. Voittajaksi raati valitsi Marisha Rasi-Koskisen romaanin Auringon pimeä puoli. 

Kevätlukukaudella 2021 kahdeksansilla luokilla tutustuttiin mediaan ja toimittaja Simo Holopainen vieraili virtuaalisesti kertomassa toimittajan työstä. Oppilaat pääsivät myös seuraamaan Dokkino-festivaalin nuorille suunnattuja dokumenttielokuvia ja keskustelemaan niistä. 

Yhdeksäsluokkalaiset yhdistivät projektitöissään kirjoittamista luovasti omiin kiinnostuksenkohteisiinsa. Esimerkiksi kirjallisuuteen perehdyttiin kuvataiteen ja elokuvan keinoin. Piirrokset ovat 9B-luokan Lassi Vuorenojan Tove Janssonin Kesäkirjaa käsittelevästä projektista. 

Laura Laitinen


Språkbad 2020-2021

Coronavirus har begränsat alla slags aktiviteter under hela skolåret, men Mejlans högstadies språkbadsgrupper har försökt att ha roligt trots det. På hösten gjorde vi olika slags ordkonst som elvingar dvs. dikter med elva ord. Vi hade också en rap-workshop med rapartisten Jesse P. Workshoppen var tyvärr på distans med det var ändå roligt att skriva raptexter om Finland som fyllde 103 år

Luciafesten kunde vi ordna i videoform och den blev nästan lika fin som luciafesten normalt. Vi har firat alla slags roliga och viktiga dagar som t.ex. rocka sockorna-dagen som firar människornas olikhet ger ökad kännedom om downs syndrome.

I maj åkte 9E på lägerskola. Vi kunde inte åka till Stockholm som vi vanligtvis skulle ha gjort, men vi kunde ordna en bussresa till Hangö. Där var vi en dag och gjorde saker som stadsorientering och var på en båtresa.

Året har varit svårt men lyckligtvis har vi gjort flera roliga saker under skolåret. Jag tackar Mejlans högstadie, Mejlans språkbadslårare och speciellt språkbadskoordinatorn Elina Swanström för att dom gjorde allt det här möjligt och gav oss ett bra skolår trots corona.

Sumu Kuokkanen 9E

Meilahden musiikkiluokka on soinut koronatilanteesta huolimatta

Olemme löytäneet uudenlaisia rutiineja jokaisen luokan kanssa, jotta olemme voineet jatkaa toiminnallista musiikin opiskelua koronaturvallisesti. Lukuvuonna 2020-21 musiikkia on Meikun yläasteella opettanut Aleksin lisäksi uusi tuntiopettaja Henna. Tänä vuonna musiikin oppiaineessa on tutustuttu ja hyödynnetty runsaasti digitaalisia oppimisympäristöjä. Tämä on mahdollistanut musiikin luovan tuottamisen mahdollisuuden myös etäopetuksessa. Yli puoli lukuvuotta kestäneen laulukiellon jälkeen olemme vihdoin saaneet laulaa loppulukukaudesta, kun lähdimme ryhmien kanssa ulos pihalle laulamaan ja hyvän sään salliessa myös musisoimaan. Me opet toivomme ainakin, että laulukielto ei jatkuisi tulevana lukuvuotena.

Paljon on sovellettu, kun perinteisiä toimintatapoja ei ole pystytty hyödyntämään koulun arjessa. Suurin ero normaaliin on esitysten ja tapahtumien järjestäminen. Kaikki esitykset ja juhlat on siirretty digitaaliseen muotoon. Tämä on mahdollistanut sen, että monet oppilaat ovat päässeet harjoittelemaan äänitystyöskentelyä ja videotuotantoa. Vallalla oleva tilanne on siis avannut aivan uudenlaisia mahdollisuuksia musiikin maailmasta, jotka ovat innostaneet ja motivoineet ryhmiä. Erilaiset digitaaliset audio-ohjelmat ja videoeditointiaplikaatiot ovat tulleet porukalle tutuksi. Digitaalisten ohjelmien avulla musiikissa on vuoden aikana luotu esimerkiksi musiikkivideoita, koulun juhlamusiikkia, kuunnelmia, elokuvamusiikkitöitä, rap-beattejä, sävellyksiä, yhteiskunnallisesti kantaaottavia rapteoksia ym.

Kuva on 8. luokkalaisten etäjaksolla tehdystä yhteiskunnallisesti kantaaottavasta rap-teoksesta. Työssä on hyödynnetty valmiita looppeja sekä äänitetty omaa soittoa ja räppäystä kotoa käsin. Työ on tehty hyödyntäen BandLab – digitaalista audio-ohjelmaa.

Käsityön ryhmät virkkasivat koralliriuttaa

Helsinki Biennaali on kahden vuoden välein toistuva kansainvälinen kuvataidetapahtuma, joka tuo korkeatasoisen nykytaiteen merelliseen Helsinkiin, Vallisaareen 12.6.–26.9.2021. Helsinki Satellite Reef on Helsinki Biennaaliin tuleva taideteos, joka luodaan yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Teos perustuu australialaissiskosten Margaret ja Christine Wertheimin maailmanlaajuiseen Crochet Coral Reef -projektiin. Teosta varten virkataan koralleja, ja virkatut osat kootaan yhteiseksi taideteokseksi. Käsityön ryhmät osallistuivat Helsingin satelliittiriutta 2021 nykytaideteoksen luomiseen. Projekti käsittelee ilmaston lämpenemisestä johtuvaa ympäristökriisiä ja valtamerten muoviroskan aiheuttamaa pahenevaa ongelmaa.

Eila Sannikka

Saksan tunnilla vierailtiin kahvilassa

Koronavirus on rajoittanut retkiä koulussamme koko vuoden ajan, esimerkiksi leirikoulu Berliiniin peruuntui uudemman kerran. Mutta nyt toiseksi viimeisenä perjantaina koronatilanteen vihdoin salliessa 7.-luokan saksan ryhmä vieraili koulun lähellä olevassa kahvila Blankassa, jossa oli mahdollisuus saada palvelua saksan kielellä ja tilata saksalaistyylisiä ”Kucheneita”.

Ryhmä oli harjoitellut kahvilassa asiointia jo tunneilla, ja ennen lähtöä kahvilafraasit vielä kerrattiin. Oppilaat suoriutuivat hyvin saksan kielellä tilaamisesta. Lopuksi tarjoilija muistutti oppilaille vielä saksan kielen (ja ruotsinkin) tärkeydestä.

Terhi Riikonen

Poliisi kylässä

Konstaapeli Michaela Söderström vieraili Meikussa torstaina 27.5. 7A-, 7H-, 7E- ja 7C-luokissa. Hän antoi seiskaluokkalaisille laillisuuskasvatusta eli kertoi mm. rikosoikeudellisesta vastuusta, joka alkaa 15-vuotiaana. Keskiviikkona 26.5. Söderström piti Teams-tunnin samasta aiheesta 7B-, 7D-, 7F-, 7G- ja 7I-luokille.

Pörssilähettiläät etävierailulla

9B luokan matematiikan tunneilla etävierailivat Pörssisäätiön pörssilähettiläät. He kertoivat taloudesta ja rahasta ja kytkivät vaikeatkin asiat nuoren arkeen. Pörssilähettiläät muistuttivat fiksusta talouden pidosta ja rahankäytöstä. Oppilaat pääsivät myös unelmoimaan ja miettimää rahan merkitystä elämässään. Oppilaat saivat tärkeitä tietoja ja taitoja, joilla voivat saada parannusta omaan talouteen. 

Tuija Heikkilä