“Jo joutui armas aika”

Suvivirttä laulettiin Meilahden kirkolla perjantaina 31. toukokuuta. Kevätkirkon ohjelmasta vastasivat Töölön seurakunnan pastori Tuomas Meurman ja kanttori Tuomas Karjalainen. Oppilaat osallistuivat jumalanpalvelukseen lukemalla säkeitä Raamatusta.

Oppilaskunnan hallitus

Jokaiselta luokalta valittiin lukuvuoden alussa kaksi edustajaa oppilaskunnan hallitukseen lukuvuodeksi 2018-19. Hallitus kokoontui lukuvuoden aikana kokouksiin, joista käsin organisoitiin oppilaskunnan toimintaa. Kokouksia vetivät puheenjohtaja ja sihteeri ohjaavien opettajien avustuksella.

Oppilaskunnan hallitus järjesti mm. Mya-gaalan ja Halloween-tapahtuman.  Koululle saatiin hommattua myös uusi biljardipöytä, ja myös vanha pöytä huollettiin kuntoon.

Meilahden yläasteen oppilaskunta osallistui aktiivisesti eduskuntavaalien varjovaaleihin keväällä 2019, teki tiiviisti yhteistyötä Helsingin kaupungin nuorisotoimen kanssa ja oli mukana Ruutihankkeen budjetoinnissa.

Taloustietoa 9.-luokkalaisille

Yhdeksännet luokat saivat toukokuussa vieraakseen Nuorten Akatemiasta #Verottaako -työpajan. Työpajassa pohdittiin, miksi veroja maksetaan ja mihin kaikkeen veroja käytetään. #verottaako -hanketta toteutetaan yhteistyössä valtiovarainministeriön, Kuntaliiton, Verohallinnon, Kelan, Kirkkohallituksen sekä Traficomin kanssa.

9C- ja 9E-luokissa vierailivat toukokuussa myös Pörssilähettiläät. He ovat Pörssisäätiön kouluttamia peruskoulun käyneitä nuoria, jotka kertovat oman talouden hallinnasta, säästämisestä, sijoittamisesta ja pörssin toiminnasta. Pörssilähettiläät muistuttavat, kuinka fiksulla rahankäytöllä voi myös helpottaa arkea ja toteuttaa omia unelmia. Tärkeää on saada tarvittavat tiedot ja taidot hyvissä ajoin.

7-9 MM:n retkiä

Maahanmuuttajien valmistava luokka vieraili syksyllä avatussa Amos Rex -taidenäyttelyssä lokakuussa. Ennen joulua jatkoimme kaupungin keskustaan tutustumista opetussuunnitelman hengessä (Kotona Helsingissä). Kuljimme Aleksanterinkadulta Engelin suunnittelemalle Suurtorille, jossa merkittävät historialliset rakennukset ja patsaat sekä Suomen historia tulivat tutuiksi.

Talvella suuntasimme Korkeasaareen eri maanosien eläimiin tutustumassa. Jokainen oppias tunnisti oman kotimaansa eläimiä ja valitsi kauneimman, pelottavimman, oudoimman ja kiinnostavimman kuvauskohteen. Näistä syntyivät pienet raportit ja esitykset luokassa tietotekniikkaa hyödyntäen. 

Toukokuussa kävimme HAM:ssa Ellen Thesleffin näyttelyssä ja sen jälkeen grafiikan työpajassa. Taide kuuluu kaikille.

PIDÄ HUOLTA! -konsertti

Keskiviikkona 22.5. kaikki koulumme seitsemäsluokkalaiset osallistuivat Helsingin poliisisoittokunnan ja Klaarin järjestämään PIDÄ HUOLTA! – konserttiin Finlandia-talolla. Monipuolisen musiikillisen tarjonnan ohessa nuorille tarjottiin tiukka tietopaketti esimerkiksi itsemääräämisoikeudesta, päihteistä, nettikiusaamisesta, kavereista huolehtimisesta sekä muista turvallisen kesäloman aineksista. 

Hilton Careers -evenemang

Den 13.5 besökte vår klass 8E hotell Hilton i Kalastajantorppa, Helsingfors. Jag tyckte att det var väldigt roligt, och nödvändigt för oss att se hur människor jobbar inne i ett hotell, och vad dom jobbar med. Först gick vi in i ett mötesrum, och fick veta vad man kan göra och vad man inte får göra. Efter det gick vi runt i hotellet. Vi såg till exempel presidentsviten, och lokalen var Donald Trump och hans fru stannade när dom besökte Finland. Efter det, fick vi göra alkoholfria cocktails, som kallas också för mocktails. Det var jätte roligt! Vi också åt där, och maten var mångsidigt och gott. Under besöket fyllde vi i en frågesport, och tre flickor från vår klass vann! Efter det fick vi fara till skolan. Vi fick kismet från hotellet så det var roligt att äta något sött samtidit man gick till skolan😊

-Säde Auvinen 8E 

Meikun kevätkonsertit

Kevätkonserteissa kuultiin laaja kattaus eri musiikkiryhmien kokoonpanoja. Toukokuun 8. ja 9. päivänä pidettiin yhteensä kolme oppilaskonserttia. Ensimmäinen konsertti oli suunnattu vanhemmille ja tutuille.

Konserteissa esiintyi yhtyeitä jokaiselta vuosiluokalta. 7. luokkalaiset esittivät oman yhteiskappaleensa Maailman toisella puolen. Tämän jälkeen sekä 8. että 9. luokkien valinnais- ja painotusluokat esittivät harjoittelemansa kappaleet.

Konserteissa kuultiin myös koululaisten omia pienyhtyeitä. Tunnelma oli katossa, ja jokaisessa esityksessä oppilaat sekä opettajat pääsivät irrottelemaan tanssilattialla. Lopuksi kuultiin 9. luokkien yhteisesityksenä kesäinen Vadelmavene.  

Meikulle menestystä Luo metallista -kilpailussa

Osallistuimme Muotoile ja markkinoi -kurssin ja 9. luokkien valinnaisen TN-ryhmän kanssa HMPY:n järjestämään Luo Metallista -kilpailuun. Kilpailutöitä oli työstetty koko lukuvuosi. Kilpailu huipentui Tekniikan museossa järjestettävään päätösgaalaan.

Meikun kilpailutyöt olivat menestyksekkäitä. Peräti kolme työtä palkittiin. Erikoismaininnan ja palkinnon saivat 8C:n Topi Maaranen alumiinisesta laukusta sekä Meikuntaiturit, eli  9B:n Aaro Saaristo ja 9D:n Tuomas Tolsa, Tulevaisuuden kynttilästä.

Terästoverit, eli 8e:n Nikolas Juhava, Joona Tiusanen, Alvar Mutanen ja Jami Aarto, palkittiin työstään The Spiral 1500 euron lahjakortilla, ja tämän lisäksi kukin sai 75 euron henkilökohtaisen lahjakortin.

Kaiken kaikkiaan kurssi oli antoisa.  Oppilaat saivat hyviä ideoita, suunnitelmia ja tuotoksia aikaiseksi.

Musiikki-ilmaisun kevätmatinea

Perjantaina 10.5. oli vuorossa valinnaisen musiikki-ilmaisun opiskelijoiden draamallinen musiikkiesitys, jonka olivat käsikirjoittaneet Pinja Mattila, Godelive Ilumbe Mundo ja Alexandra Jerohhin.  Esitys koostui seuraavista musiikkikappaleista:

1. Macklemore (tekijät Ben Haggerty / Ryan Lewis): Wings (esittäjä Viola, 8D) 

2. Papa Wemba (tekijät Papa Wemba / Lokua Kanza): Rail on (esittäjät Godelive ja Pinja, 8D) 

3. Godelive Ilumbe-Mondo, Alexandra Jerohhin ja Katrina Kaski: Näin se kesäloma toimii (esittäjinä lauluntekijät sekä Pinja ja Nicki 8D) 

4. Kiana (tekijät: Desmond Rasberry / Kiana Brown / Lance Shipp / Nathalia Marshall / Rachel Kennedy): Fairplay (esittäjinä Manda 8D ja Nicki 8D) 

5. Kitarabattle a la Pinja Mattila (8D) ja Leevi Cederqvist (8C) 

6. Metallica (tekijät: James Alan Hetfield / Lars Ulrich): Nothing else matters (esittäjät Viola 8D, Pinja 8D, Leevi 8C, Safire 8B, Oskari 8B sekä Nicki 8D) 

Unelmien liikuntapäivä

Perjantaina 10.5. meikkulaisia liikutti unelmien liikuntapäivä. Oppilailla oli ylimääräinen kaksoistunti liikuntaa seuraavan aikataulun mukaisesti: 

Klo 8.30-10.00: 8.luokat 

Klo 10.15-11.45: 9.luokat 

Klo 12.15-13.30: 7.luokat 

Ylimääräisellä liikuntatunnillaan oppilaat saivat vapaasti osallistua eri lajeihin tai kokeilla eri pelejä. Opettajat huolehtivat yhdessä siitä, että jokainen oppilas osallistui aktiivisesti toimintaan.  

Kokeiltavia lajeja olivat jalkapallo, biljardi, pöytäfutis, pöytätennis, koripallo, ultimate, golf sekä naruhyppely. Kasi- ja ysiluokkalaisilla oli mahdollisuus myös kuntosaliharjoitteluun. Pöytäpelejä pelattiin sisällä, mutta osaa lajeista harrastettiin raittiissa ulkoilmassa tai viereisessä Valpurinpuistossa.  Ja hauskaa oli! 

Kiitos Meikun liikunnanopettajille onnistuneista järjestelyistä!