Oppilaiden kevätjuhlapuhe

Hanna: Hyvät meikkulaiset. 

Tämä lukuvuosi Meilahden yläasteella, kuten kaikki sitä edeltäneet harvat yläastevuodet, on tullut päätökseen. Jo seitsemännellä luokalla meille kerrottiin, että aika kuluu nopeasti, mutta sen kokeminen on asia erikseen. Myös te oppilaat, jotka tänne jäätte, tulette huomaamaan sen pian. 

Maria: Pian yhdeksäsluokkalaiset pääsevät kokemaan aivan uusia haasteita, mutta myös te seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset kohtaatte omanne, joista pääsette varmasti kaikki kunnialla yli. 

Venny: Tuleville kahdeksasluokkalaisille haluaisimme sanoa, että muistakaa panostaa erityisesti oppiaineisiin, jotka loppuvat jo ensi vuoden jälkeen. 

Dunja: Muistakaa nauttia elämästä ja nuorena olosta, sillä ystävyyssuhteet ovat tärkeintä, mitä yläasteelta voi saada mukaansa. Pitäkää hauskaa ja oppikaa itsestänne, oppikaa oppimaan.

Marianna: Ja tuleville yhdeksäsluokkalaisille: Yhdeksäs luokka kuluu kaikista vuosista nopeiten. Se on aikaa oppimiselle, kuten elämäkin. Ottakaa aikaa itsellenne, mutta muistakaa silti päättöarvosanat. Toisen asteen jatkopaikan valinta on vaikeaa, mutta jokainen löytää varmasti oman paikkansa. 

Kiia: Meikussa on avoin ja positiivinen henki. Monet meistä tulivat tänne kaukaa, mutta pääsimme heti osaksi uutta koulua. Siinä auttoivat tukarit ja opettajat, sekä tietysti luokkakaverit, joihin tutustui nopeasti. Uudet nimet tulivat tutuiksi, kun niitä huudettiin täysillä koulun koripallokentällä, ja liikuntapäivänä alkoi jo saada uusia kavereita.

Maria: Uudet lukujärjestykset aiheuttivat puhetta, mutta ajan mittaan niihin tottui – kunnes uusi alkoi. Mutta seuraava lukujärjestyksemme ei ole enää Meilahden yläasteella, vaan jossakin  muualla. 

Maria: Tiet kaikkien kanssa eivät ehtineet kohdata ennen viimeisiä kuukausia, sillä aikamme täällä on ollut lyhyt.

Ani: Monia uusia ystäviä on saanut vasta äskettäin, ja yhdessä ololle jäänyt aika on ollut vähäistä, varsinkin kun osa vuodesta on vietetty etäopetuksessa. 

Kiia: Koronavirus on tuonut yllättäviä käänteitä kouluelämäämme. Se on vaikeuttanut opiskelua ja yhdessäoloa, mutta yhteistyöllä tilanne paranee varmasti. 

Venny: Kiitos siis kaikille ihanille ihmisille jotka ovat tukeneet meitä tämän kolmen vuoden aikana. 

Dunja: Kiitos koulun henkilökunta ja oppilaat. Ja kiitos meidän ihana luokka 9A. 

Kaikki: kiitos!👍👍😻😻🇬🇧🇬🇧❣️❣️💯💯😍😍💖💖😳😳🚳🚳🚸