Käsitöiden kevät

Käsitöiden kevät mullistui etäopetuksen mukana, ja pajatyöskentely vaihtui kotimaisemiin. Käsitöissä työstettiin muuan muassa 3D-työnä kahvimittoja ja kurssin aikana tehtyjen töiden jäljitelmiä, joihin tehtiin yksityiskohtia ja parannuksia. 

Sisätyöskentelyn vastapainoksi käsitöissä käytiin läpi polkupyörän keväthuolto ja tieliikennelain uusimpia säännöksiä liittyen valaistukseen. Huoltoprojektin seuraaminen tapahtui oppimisportfolion kautta.

Muita kivoja tehtäviä olivat myös haaveiden asunnon suunnitteleminen pohjapiirrustuksen avulla ja oman sisäisen pönttölinnun etsintä. Tästä pönttölinnun etsinnästä voidaan mahdollisuuksien mukaan toteuttaa ensi vuoden keväänä lähiympäristön eläinten olojen parantamiseen liittyvä projekti.

Tästä vuodesta päällimmäiseksi jäivät mieleen valinnaisen oppiaineen puukkoprojektit  ja tämä erikoinen kevät koulutyön muutoksineen.

Moni tosiaan saattoi pohtia, miten käsitöitä opetetaan etäopiskeluna. Alla esimerkkejä Eilan etäkäsitöistä.

Perehdyimme dokumenttisarjaan Verta, hikeä ja t-paitoja, jossa neljä suomalaista muodin kanssa työkseen kosketuksessa olevaa nuorta vaikuttajaa matkusti vaateteollisuuden alkulähteille Aasiaan, Myanmariin, selvittämään, mikä on pikamuodin todellinen hinta.

Kansainvälistä vaatteen vallankumouksen päivää vietettiin 24.4., ja kampanjaan liittyen oppilaat kuvasivat  rakkaan vaatteensa, tutkivat tuotelapusta valmistusmaata, materiaaleja ja hoito-ohjeita ja pohtivat, miten vastustaisivat kertakäyttömuotia.

Oppilaiden pohdinnat olivat hyvin kypsiä, ja opettaja nautti rakkaiden vaatteiden kuvien virrasta ja jopa tiktok-videoista.

Valkoisena loistavat lenkkarit ovat kevään merkki, joten harjoittelimme, miten lenkkarit saa käytön jälkeen taas puhtaiksi. Lenkkareita ei kannata ensimmäiseksi laittaa pesukoneeseen, ettei konepesu irrota liimaa pohjan ja päällysosan välistä.

Liputuspäivinä pohdimme, miten Suomen lippu tulee pestä, kuivattaa, silittää ja hävittää oikeaoppisesti.

Tekstiiliopettajaliiton ja Marttaliiton ohjeilla opettelimme uusia kansalaistaitoja ja oppilaat ompelivat koneella tai käsin kasvomaskeja. Sai valita myös kasvomaskin suunnittelun kotoa löytyvälle paperille. Ihastelin oppilaiden antautumista ja hienoja maskeja ja suunnitelmia.

Oppilaat selvittivät myös, mitä tarkoittaa konmaritus, ja ottivat kuvia vaatekaapistaan ennen ja jälkeen konmarituksen. Koditkin varmasti tykkäsivät.

Tutustuimme tekstiili- ja muotialan opiskelumahdollisuuksiin ja urapolkuihin ammattiesittelyvideoiden avulla.

Tutustuin moniin oppilaisiin uudella tavalla, ja heistä löytyi uusia vahvuuksia. Yleisesti etäopetusjakso jää mieleeni ahkerista opiskelijoista ja piristävistä yhteydenpitoviesteistämme.

Ilari Peura ja Eila Sannikka