Jouluvalmisteluja

Syyslukukauden viimeisellä viikolla Meikussa irrottauduttiin arkisesta aherruksesta ja valmistauduttiin joulun viettoon.

Keskiviikkoaamuna 18.12. opettajat kohtasivat oppilaat salibandyottelussa Ruskeasuon Arena Centerissä. Ottelu päättyi opettajien voittoon. Keskiviikkona myös oppilaskunnan hallitus järjesti oppilaille jouluisia askareita, kuten piparien koristelukilpailun.

Torstaina 19.12. vietettiin perinteistä joulujuhlaa kahdessa näytöksessä. Ensimmäinen juhla alkoi kello 10 ja toinen juhla kello 12. Ennen juhlaa söimme kouluruokalassa maittavan joululounaan.

Joulujuhla alkoi yhteislaululla. 9D-luokan bändi säesti ja esilauloi kappaleen Felize Navidad. Kahdeksannen luokan ilmaisutaidon ryhmä esitti H.C. Andersenin sadun pohjalta muokatun joulunäytelmän Tinasotilas ja tanssija, joka alkoi musiikkiesityksellä Pieni rumpalipoika ja päättyi valssahtavaan versioon kappaleesta Last Christmas. Näytelmän musiikeista vastasi kahdeksannen luokan valinnaisen musiikin ryhmä.

8D:n musiikkiluokka esitti koskettavan kappaleen Snowman. Sen jälkeen kuvaamataidon opettajat Marita ja Aija jakoivat oppilaille kuvaamataidon rauhanpalkinnot. Juhlaamme saapui myös Teneriffan lämmössä lomaillut joulupukki, joka jakoi pehmopalkinnot hyvää luokkatoveruutta osoittaneille oppilaille. Viimeisenä esityksenä oli opettajien yllätysnumero, Pukki-feat. Kiitos kaikille joulujuhlassa esiintyneille sekä juhlaa juontaneille 8A-luokan oppilaille!

Perjantaina 20.12. järjestetyssä joulukirkossa kuulimme uusien musiikkilinjalaisten esityksiä, kun 7F-luokka esitti kappaleen Joulun suuri salaisuus. 7F-luokka oli myös säestystehtävissä, kun kirkkokansa lauloi hartauden lopuksi Maa on niin kaunis -kappaleen.